maanantai 30. marraskuuta 2015


Ateriat
Mitä aterioita suurkeittiö tarjoaa? Huomioi myös erilaiset kahvitukset esim. aamukahvi ja iltapäiväkahvi ym.
Millaisia työtehtäviä nämä erilaiset ateriat edellyttävät?
Kuinka monta kokkia tarvitaan ja millaisiin tehtäviin?
Kuinka astiahuolto hoidetaan? Mitä tehtäviä astiahuoltoon kuuluu?
Mitä tarkoittaa jakelu?
Aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala.
Kokouskahvit, pullat, leivät, piirakat, hedelmät. Joskus tulee juhlia, silloin myös tarjoilu juhlavampi esim. täytekakku.
Suurtalouskokki valmistaa ruokaa suurkeittiössä ohjeen mukaan. Työlle on tyypillistä kerralla valmistettavat suuret annosmäärät sekä suurtaloustyypistä riippuen monenlaiset erikoisruokavaliot
Tehtäviin kuuluu pienemmissä yksiköissä myös elintarvikkeiden hankintaa, vastaanottoa ja varastointia, raaka-aineiden ja puolivalmisteiden käsittelyä sekä ruoan tarjolle asettamista ja annostelua. Suurtalouskokin tehtäviin kuuluu myös ruoanvalmistuslaitteiden puhdistus ja niiden kunnon valvonta.
Työ on vastuullista, sillä käsiteltävänä on suuria elintarvike- ja ruokamääriä, ja ruoan tulee olla laadukasta ja maittavaa. Ruokapalvelujen järjestämisen keskeisinä lähtökohtina ovat ravitsemussuositusten noudattaminen ja asiakasyhteisön tai -yrityksen toiveet.

Varsinkin erityisruokavalioita valmistettaessa on työssä huomioitava asiakkaiden erilaiset ravitsemukselliset ja terveydelliset näkökulmat.

Dieettikokki on erikoistunut valmistamaan ruokaa erilaisten sairauksien tai muun syyn takia erityisruokavaliota tarvitseville. Suurtalouskokin tehtäviin voi nykyisin kuulua myös edustusruokien valmistusta ja esille laittoa.

Suuressa yksikössä suurtalouskokki voi toimia työryhmän johtajana. Työ tehdään yhteistyönä, ja työnkierto otetaan huomioon työvuorolistoja laadittaessa.

Suurkeittiö on työympäristönä meluinen. Melua aiheuttavat astianpesukoneet sekä muut koneet ja laitteet. Keittiö voi olla myös kuuma, kostea ja vetoinen. Valmistettaessa suuria eriä ruokaa on välttämätöntä käyttää erilaista suurkeittiökoneita ja laitteita, joiden monipuolisen käytön tuntemus on välttämätön.
Suurkeittiössä tarvitaan kylmäkkö, kokki, yksi tiskaaja, yksi asiakaspalvelija.

Ensin laatikkoon samat astiat, huuhdellaan kylmällä vedellä, kuin astiat ovat kuivat, laitetaan omalle paikalle.
Jakelu = ruoka valmistetaan yhdessä paikassa ja viedään jakelupisteisin (esim. kouluihin)

Siivous
Millaisia ylläpitosiivouksen tehtäviä suurkeittiössä on hoidettava päivittäin?
Pöytien pyyhintä, lattian siivous, tasojen puhdistus, tiskikoneen puhdistus
Millaisia siivouksen tehtäviä suurkeittiössä on hoidettava viikoittain?
Uunin puhdistus, tarkistetaan jääkaapit
Millaisia siivouksen tehtäviä suurkeittiössä on hoidettava kuukausittain?
?
Kuka suurkeittiössä hoitaa siivouksen eri tehtäviä?
Keittiöapulainen
Miten siisteyden tasoa seurataan?
Havainoilla, ottamalla näytteitä
Asiakaspalvelu

Millaisia palveluita suurkeittiö asiakkailleen tarjoaa (pois lukien opiskelijaruokailu)?
Tilaus ja juhlaruokien valmistus ja tarjoilu
Mitä taitoja asiakaspalvelijalta vaaditaan?
Rauhallinen, nopsa, tarkka, nopeasti reagoiva, järjestelmällinen.
Mihin kassaa tarvitaan?
Jos asiakkaat ovat ulkopuolisia, tai esim. opiskelijat joutuvat maksamaan ateriansa. 
Millaisissa työtehtävissä tarjoilija voisi olla suurkeittiöllä tai opiskelijaravintolassa?
Hoitaa noutopöytä, pöytien pyyhintä, kassalla
Selvitä mitä asiakaspalvelija tekee lounaan aikana ja aikatauluta tehtävät (Kassa, jakelu, kahvitukset, ruokasali, astiahuolto jne.)
Työvaatteet ja ergonomia
Tarvitaan työkengät, työvaateet, hiukset kiinni, myssy päässä, nostetaan oikein.
Millaiset työvaatteet suurkeittiöllä on ja miksi?
Vaaleat
Millaiset työkengät suurkeittiöllä vaaditaan ja miksi?
Liukastumisvaara, umpinainen kengänkärki
Mitä tarkoitetaan työergonomialla suurkeittiössä ja miksi sen noudattaminen on tärkeää?
Omavalvonta

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

                          Lepaan Viinitila


Marja- ja hedelmäviinien valmistuksella on lepaalaisittain pitkät perinteet. Suomalaisia kirkkoviinejä valmistettiin 1900-luvun alkuvuosina Lepaalla. Valmistus loppui kuitenkin kieltolakiin. Kieltolain jälkeen vuodesta 1936 kaikkinainen alkoholijuomien valmistus ja kaupanpito siirtyi Alkon hallintaan.

Euroopan yhdentymisen myötä vuonna 1995 Suomessa tuli mahdolliseksi luvanvarainen, pienimuotoinen, kaupallinen marja- ja hedelmäviinien, -liköörien ja -tisleiden valmistus. Lepaa sai toimintaluvan ensimmäisten tilojen joukossa vuoden 1995 alkupuoliskolla.

Lepaalla oli jo aiemmin valmistauduttu tulevaan: edellisen vuoden aikana, alkoholilainsäädännön vapautumisen häämöttäessä, HAMK tarjosi koulutusohjelmassaan Tilaviiniyrittäjän peruskurssin, jolta moni nykyinen tilaviinituottaja haki ponnistusvoimaa yritykselleen. Kouluttajana toimi tuolloin Chymos Oy:n pitkän linjan tuotekehitysjohtaja Elvi Kauria. Hän oli myös rakentavana voimana Lepaan viinitilan tuotantotilojen suunnittelussa.

Lepaan viinitila toimii 1930-luvulla rakennetussa kivinavetassa, joka on kokonaan remontoitu viini- ja puutarhatilan käyttöön.





4. Lepaan viinitila on tilaviinialan koulutus- ja tutkimuspaikka, hedelmä- ja marjapohjaisten alkoholijuomien tuottaja sekä Lepaan matkailu- ja golf -palveluiden keskus.



LEPA​AN ANNA
RIBES VIHERHERUKKA
RIBES VALKOHERUKKA
RIBES MUSTAHERUKKA
LEPAAN MAMSELLI
PACKALÉN  ARONIA-VARIKSENMARJAVIINI
HINNONMÄEN ROSÉ






POMOLOGI B.W. HEIKELIN VIHERHERUKKAKUOHUVIINI
​Nyt saatavana myös Alkon tilausvalikoiman kautta. Nro 928827

Kuivahko marjakuohuviini. Alk. 11 til-%. 0,75 l, 23,90 €/pll 
Pitkään kypsynyt, herukkainen ja tasapainoinen viherherukkakuohuviini valmistetaan klassisella pullokäymismenetelmällä ja sen aromit tulevat parhaiten esille, kun se tarjoillaan hyvin jäähdytettynä.




POMOLOGI B.W. HEIKELIN ROSÉKUOHUVIINI

Puolikuiva marjakuohuviini. Alk. 11 til-%. 0,75 l, 23,90 €/pll 
Rosékuohuviinin valmistukseen on käytetty punaisia viinimarjoja, jotka antavat kauniin punertavan värin sekä pirteän raikkaan maun. Valmistetaan klassisella pullokäymismenetelmällä.
Lepaan viinitila
Tuotteet ja hinnastoTällä hetkellä valittu
Viini- ja puutarhamyymälä
Koulutus- ja tutkimustoiminta
Lehdistötiedotteet
Yhteystiedot
TUOTTEET JA HINNASTO
Kuuntele
​​​​​​​​​​viinitila02.jpg​

Lepaan viinitilan viinimyymälän tuotteet on valmistettu ja pullotettu Lepaalla.
Raaka-aineina käytämme puhtaasti kotimaisia - pääosin Lepaan puutarhoista saatuja - marjoja, hedelmiä ja yrttejä.

Tervetuloa tutustumaan valikoimaamme!

Talven kuumat juomat

​Tuotteet 2015

LEPA​AN ANNA

Anna nyt saatavana myös Alkon tilausvalikoiman kautta. Alkon tuotenumero 936697

Puolimakea vaalea hedelmäviini. Alk. 11 til-%. 10,30 €/0,75 l tai 7,90 €/0,50 l.

RIBES VIHERHERUKKA

(Scholavin Agria 2001, kansainvälinen 9 maan viinikilpailu – hopeamitali)
Puolimakea vaalea marjaviini. Alk. 12 til-%. 0,75 l, 11,30 €/pll
Ribes Viherherukan maku on voimakas, tuore ja harmoninen, tuoksu on hieno, kukkamainen, kehittynyt, väri on keski-syvä, hiukan vihertävä. Sopii seurustelu- ja ruokaviiniksi.

Ribes-Valkoherukka.gifRIBES VALKOHERUKKA

Puolikuiva vaalea marjaviini. Alk. 11 til-%. 0,75 l, 11,30 €/pll
Ribes Valkoherukka on viinillinen, keskitäyteläinen marjaviini, joka on valmistettu valkoherukoista. Ribes Valkoherukka on parhaimmillaan 10-12 C, salaattien ja kevyiden kala- ja kanaruokien kanssa tarjoiltuna.

Ribes-Mustarherukka.gifRIBES MUSTAHERUKKA

Puolimakea punainen marjaviini. Alk. 11,5 til-%. 0,75 l, 11,30 €/pll
Ribes Mustaherukka valmistetaan mustaherukasta. Viini soveltuu hyvin ruokaviiniksi liha- ja linturuokien kanssa sekä seurusteluun ja juustojen kanssa nautittavaksi; tarjoilu huonelämpötilassa tai hieman viilennettynä.

Lepaan-Mamselli.gifLEPAAN MAMSELLI

Tätä tuotetta ei valitettavasti ole saatavilla juuri nyt.

Makea mustaherukkaviini. Alk. 11 til-%. 0,5 l, 7,90 €/pllTammitynnyrissä kypsynyt, uudistunut Lepaan Mamselli on täyteläisen makea, kuitenkin mustaherukalle tyypillisen hapokas seurusteluviini. Mamselli sopii erinomaisesti myös juustojen kanssa tarjottavaksi.

PACKALÉN  ARONIA-VARIKSENMARJAVIINI

Packalen nyt myös Alkon tilausvalikoimassa. Alkon tuotenumero 930577

Kuiva punainen marjaviini. Alk. 12 til-%. 0,75 l, 13,50 €/pll
Pehmeä, punaviinimäinen ruokaviini, jossa variksenmarjan hentoa aromia ryhdistää aronian parkkisuus.


Hinnonmaen-rose.gifHINNONMÄEN ROSÉ

Puolikuiva punaherukkaviini. Alk. 11 til-%, 0,75 l, 11,30 €/pll
Hinnonmäen Rosé on kesäisen kevyt, väriltään kaunis rosé marjaviini. Se on punaherukalle lajityypillisesti tuoksultaan ja maultaan melko mieto, kuitenkin selvästi herukkainen. Tuote sopii kevyeksi ruokaviiniksi esim. kesäisille salaateille, tai sellaisenaan nautittavaksi. Tarjoilulämpötila 10-12 C.

Lierea.gifLEPAAN LIEREÄ – SIIDERI    

Puolikuiva omenasiideri. Alk. 4,7 til-%. 0,33 l, 3,90 €/pll  
Lepaalaisesta Lepaan Liereä –omenalajikkeesta valmistettu, hiilihapotettu oikea siideri.



Punakaneli.gifLEPAAN PUNAKANELI – SIID​ERI                         

Kuivahk​o omenasiideri. Alk. 7,5 til-%. 0,33 l, 4,50 €/pll Punakanelista valmistettu vahva, hiilihapotettu, aito omenasiideri



Erikoistuotteet (rajoitettu saatavuus)

Vierhkuohu.gifPOMOLOGI B.W. HEIKELIN VIHERHERUKKAKUOHUVIINI

​Nyt saatavana myös Alkon tilausvalikoiman kautta. Nro 928827

Kuivahko marjakuohuviini. Alk. 11 til-%. 0,75 l, 23,90 €/pll 
Pitkään kypsynyt, herukkainen ja tasapainoinen viherherukkakuohuviini valmistetaan klassisella pullokäymismenetelmällä ja sen aromit tulevat parhaiten esille, kun se tarjoillaan hyvin jäähdytettynä.


POMOLOGI B.W. HEIKELIN ROSÉKUOHUVIINI

Puolikuiva marjakuohuviini. Alk. 11 til-%. 0,75 l, 23,90 €/pll 
Rosékuohuviinin valmistukseen on käytetty punaisia viinimarjoja, jotka antavat kauniin punertavan värin sekä pirteän raikkaan maun. Valmistetaan klassisella pullokäymismenetelmällä.


MAMSELLIN MAKEA

Makea vaalea viherherukkaviini. Alk. 13 til-%. 0,35 l, 13,20 €/pll
Hienostunut, liköörimäinen jälkiruoka- tai seurusteluviini, tarjoillaan hieman viilennettynä.


MAKEA OMENATARHA

Makea Omenatarha nyt Alkon tilausvalikoimassa. Alkon tuotenumero 953054

Jääviinityyppinen omenaviini. Alk. 11 til-%. 0,35 l, 13,20 €/pll
Makea Omenatarha on jälkiruokaviini, joka on valmistettu Lepaan Liereä ja Antonovka-omenalajikkeista.

LEPAAN LÄMMIN

Makea mustaherukkaviini. Alk. 11 til-%. 0,75 l, 13,50 €/pll
Lepaan Lämmin on mustaherukasta valmistettu makea, punainen marjaviini, joka on maustettu Lepaan yrteillä. Parhaimmillaan lämpimänä glögityyppisesti tarjoiltuna.



LEPAAN GOLF

Puolikuiva kupliva hedelmäviini. Alk. 9 til-%. 0,75 l, 14,90 €/pll
Lepaan Golf – helmeilevä hedelmäviini on raikkaan kupliva kesäinen omenaviini, johon on Lepaan Anna –tilaviinimme tapaan lisätty myös hieman valkoherukkaviiniä täydentämään makua. Tarjoillaan hyvin jäähdytettynä.
 d