Marja- ja hedelmäviinien valmistuksella on lepaalaisittain
pitkät perinteet. Suomalaisia kirkkoviinejä valmistettiin 1900-luvun
alkuvuosina Lepaalla. Valmistus loppui kuitenkin kieltolakiin. Kieltolain
jälkeen vuodesta 1936 kaikkinainen alkoholijuomien valmistus ja kaupanpito
siirtyi Alkon hallintaan.
Euroopan yhdentymisen myötä vuonna 1995 Suomessa tuli
mahdolliseksi luvanvarainen, pienimuotoinen, kaupallinen marja- ja
hedelmäviinien, -liköörien ja -tisleiden valmistus. Lepaa sai toimintaluvan
ensimmäisten tilojen joukossa vuoden 1995 alkupuoliskolla.
Lepaalla oli jo aiemmin valmistauduttu tulevaan: edellisen
vuoden aikana, alkoholilainsäädännön vapautumisen häämöttäessä, HAMK tarjosi
koulutusohjelmassaan Tilaviiniyrittäjän peruskurssin, jolta moni nykyinen
tilaviinituottaja haki ponnistusvoimaa yritykselleen. Kouluttajana toimi
tuolloin Chymos Oy:n pitkän linjan tuotekehitysjohtaja Elvi Kauria. Hän oli
myös rakentavana voimana Lepaan viinitilan tuotantotilojen suunnittelussa.
Lepaan viinitila toimii 1930-luvulla rakennetussa
kivinavetassa, joka on kokonaan remontoitu viini- ja puutarhatilan käyttöön.
4. Lepaan viinitila on tilaviinialan koulutus- ja
tutkimuspaikka, hedelmä- ja marjapohjaisten alkoholijuomien tuottaja sekä
Lepaan matkailu- ja golf -palveluiden keskus.
LEPAAN ANNA
RIBES VIHERHERUKKA
RIBES VALKOHERUKKA
RIBES MUSTAHERUKKA
LEPAAN MAMSELLI
PACKALÉN
ARONIA-VARIKSENMARJAVIINI
HINNONMÄEN ROSÉ
POMOLOGI B.W. HEIKELIN VIHERHERUKKAKUOHUVIINI
Nyt saatavana myös Alkon tilausvalikoiman kautta. Nro
928827
Kuivahko marjakuohuviini. Alk. 11 til-%. 0,75 l, 23,90
€/pll
Pitkään kypsynyt, herukkainen ja tasapainoinen
viherherukkakuohuviini valmistetaan klassisella pullokäymismenetelmällä ja sen
aromit tulevat parhaiten esille, kun se tarjoillaan hyvin jäähdytettynä.
POMOLOGI B.W. HEIKELIN ROSÉKUOHUVIINI
Puolikuiva marjakuohuviini. Alk. 11 til-%. 0,75 l, 23,90
€/pll
Rosékuohuviinin valmistukseen on käytetty punaisia
viinimarjoja, jotka antavat kauniin punertavan värin sekä pirteän raikkaan
maun. Valmistetaan klassisella pullokäymismenetelmällä.
Lepaan viinitila
Tuotteet ja hinnastoTällä hetkellä valittu
Viini- ja puutarhamyymälä
Koulutus- ja tutkimustoiminta
Lehdistötiedotteet
Yhteystiedot
TUOTTEET JA HINNASTO
Kuuntele
viinitila02.jpg
Lepaan viinitilan viinimyymälän tuotteet on valmistettu ja
pullotettu Lepaalla.
Raaka-aineina käytämme puhtaasti kotimaisia - pääosin Lepaan
puutarhoista saatuja - marjoja, hedelmiä ja yrttejä.
Tervetuloa tutustumaan valikoimaamme!
Talven kuumat juomat
Tuotteet 2015
LEPAAN ANNA
Anna nyt saatavana myös Alkon tilausvalikoiman kautta. Alkon
tuotenumero 936697
Puolimakea vaalea hedelmäviini. Alk. 11 til-%. 10,30 €/0,75
l tai 7,90 €/0,50 l.
RIBES VIHERHERUKKA
(Scholavin Agria 2001, kansainvälinen 9 maan viinikilpailu –
hopeamitali)
Puolimakea vaalea marjaviini. Alk. 12 til-%. 0,75 l, 11,30
€/pll
Ribes Viherherukan maku on voimakas, tuore ja harmoninen,
tuoksu on hieno, kukkamainen, kehittynyt, väri on keski-syvä, hiukan vihertävä.
Sopii seurustelu- ja ruokaviiniksi.
Ribes-Valkoherukka.gifRIBES VALKOHERUKKA
Puolikuiva vaalea marjaviini. Alk. 11 til-%. 0,75 l, 11,30
€/pll
Ribes Valkoherukka on viinillinen, keskitäyteläinen
marjaviini, joka on valmistettu valkoherukoista. Ribes Valkoherukka on
parhaimmillaan 10-12 C, salaattien ja kevyiden kala- ja kanaruokien kanssa
tarjoiltuna.
Ribes-Mustarherukka.gifRIBES MUSTAHERUKKA
Puolimakea punainen marjaviini. Alk. 11,5 til-%. 0,75 l,
11,30 €/pll
Ribes Mustaherukka valmistetaan mustaherukasta. Viini
soveltuu hyvin ruokaviiniksi liha- ja linturuokien kanssa sekä seurusteluun ja
juustojen kanssa nautittavaksi; tarjoilu huonelämpötilassa tai hieman
viilennettynä.
Lepaan-Mamselli.gifLEPAAN MAMSELLI
Tätä tuotetta ei valitettavasti ole saatavilla juuri nyt.
Makea mustaherukkaviini. Alk. 11 til-%. 0,5 l, 7,90
€/pllTammitynnyrissä kypsynyt, uudistunut Lepaan Mamselli on täyteläisen makea,
kuitenkin mustaherukalle tyypillisen hapokas seurusteluviini. Mamselli sopii
erinomaisesti myös juustojen kanssa tarjottavaksi.
PACKALÉN
ARONIA-VARIKSENMARJAVIINI
Packalen nyt myös Alkon tilausvalikoimassa. Alkon
tuotenumero 930577
Kuiva punainen marjaviini. Alk. 12 til-%. 0,75 l, 13,50
€/pll
Pehmeä, punaviinimäinen ruokaviini, jossa variksenmarjan
hentoa aromia ryhdistää aronian parkkisuus.
Hinnonmaen-rose.gifHINNONMÄEN ROSÉ
Puolikuiva punaherukkaviini. Alk. 11 til-%, 0,75 l, 11,30
€/pll
Hinnonmäen Rosé on kesäisen kevyt, väriltään kaunis rosé
marjaviini. Se on punaherukalle lajityypillisesti tuoksultaan ja maultaan melko
mieto, kuitenkin selvästi herukkainen. Tuote sopii kevyeksi ruokaviiniksi esim.
kesäisille salaateille, tai sellaisenaan nautittavaksi. Tarjoilulämpötila 10-12
C.
Lierea.gifLEPAAN LIEREÄ – SIIDERI
Puolikuiva omenasiideri. Alk. 4,7 til-%. 0,33 l, 3,90
€/pll
Lepaalaisesta Lepaan Liereä –omenalajikkeesta valmistettu,
hiilihapotettu oikea siideri.
Punakaneli.gifLEPAAN PUNAKANELI – SIIDERI
Kuivahko omenasiideri. Alk. 7,5 til-%. 0,33 l, 4,50 €/pll
Punakanelista valmistettu vahva, hiilihapotettu, aito omenasiideri
Erikoistuotteet (rajoitettu saatavuus)
Vierhkuohu.gifPOMOLOGI B.W. HEIKELIN VIHERHERUKKAKUOHUVIINI
Nyt saatavana myös Alkon tilausvalikoiman kautta. Nro
928827
Kuivahko marjakuohuviini. Alk. 11 til-%. 0,75 l, 23,90
€/pll
Pitkään kypsynyt, herukkainen ja tasapainoinen
viherherukkakuohuviini valmistetaan klassisella pullokäymismenetelmällä ja sen
aromit tulevat parhaiten esille, kun se tarjoillaan hyvin jäähdytettynä.
POMOLOGI B.W. HEIKELIN ROSÉKUOHUVIINI
Puolikuiva marjakuohuviini. Alk. 11 til-%. 0,75 l, 23,90
€/pll
Rosékuohuviinin valmistukseen on käytetty punaisia
viinimarjoja, jotka antavat kauniin punertavan värin sekä pirteän raikkaan
maun. Valmistetaan klassisella pullokäymismenetelmällä.
MAMSELLIN MAKEA
Makea vaalea viherherukkaviini. Alk. 13 til-%. 0,35 l, 13,20
€/pll
Hienostunut, liköörimäinen jälkiruoka- tai seurusteluviini,
tarjoillaan hieman viilennettynä.
MAKEA OMENATARHA
Makea Omenatarha nyt Alkon tilausvalikoimassa. Alkon
tuotenumero 953054
Jääviinityyppinen omenaviini. Alk. 11 til-%. 0,35 l, 13,20
€/pll
Makea Omenatarha on jälkiruokaviini, joka on valmistettu
Lepaan Liereä ja Antonovka-omenalajikkeista.
LEPAAN LÄMMIN
Makea mustaherukkaviini. Alk. 11 til-%. 0,75 l, 13,50 €/pll
Lepaan Lämmin on mustaherukasta valmistettu makea, punainen
marjaviini, joka on maustettu Lepaan yrteillä. Parhaimmillaan lämpimänä
glögityyppisesti tarjoiltuna.
LEPAAN GOLF
Puolikuiva kupliva hedelmäviini. Alk. 9 til-%. 0,75 l, 14,90
€/pll
Lepaan Golf – helmeilevä hedelmäviini on raikkaan kupliva
kesäinen omenaviini, johon on Lepaan Anna –tilaviinimme tapaan lisätty myös
hieman valkoherukkaviiniä täydentämään makua. Tarjoillaan hyvin jäähdytettynä.
d